AnnaQ Taidematot Taideryijyt Kasteryijyt Moderni mallisto Hinnasto Yhteystiedot
AnnaQ
Anna Halosen (1899-1972) taidekutomo toimi 1920-luvulta 1950-luvulle Kouvolassa. Anna tunnettiin hiljaisena ja vaatimattomana persoonana, jonka taitavien käsien kautta lähti maailmalle huolella valmistettuja villamattoja ja ryijyjä. Annan kutomon tuotteet valmistettiin laadukkaista villoista kulutusta kestäviksi käyttötekstiileiksi, joita tiedetään olevan käytössä vielä tänäkin päivänä. Anna ilmensi sukunsa taiteellista luomisvoimaa naisten tavoin käytännön elämässä: hän sävytti ja värjäsi lankoja ja antoi siten viimeisen silauksen taiteilijoiden suunnittelemille malleille.

Eemil Halonen (1875-1950) kuului Suomen arvostetuimpiin ja tuotteliaimpiin kuvanveistäjiin. Kansanelämän kuvaamisen ohella Kalevala oli hänelle jatkuva innoituksen lähde. Hänen tunnetuin veistoksensa lienee puuhun veistetty, suomalaiseksi madonnaksi nimetty Haapatyttö, Helsingin Ateneumissa. Kuvanveistäjä Eemil Halonen suunnitteli sisarelleen Annalle myös tekstiilejä.

Tekstiilisuunnittelija Margareta Ahlstedt-Willandtin (1888-1967) sanotaan luoneen uuden suomalaisen kuvakudostaiteen. Hän oli hyvin tuottelias suunnittelija, joka osallistui moniin näyttelyihin Euroopassa.

Taidemaalari ja näyttelijä Kalle Halonen (1899-1947) ikuisti etenkin Pohjois-Savon maisemia, mutta suunnitteli myös tekstiilejä sisarensa Annan kutomon käyttöön.

Greta Strandbergin (1895 - 1941) valmistui Taideteollisesta keskuskoulusta tekstiilisuunnittelijaksi. Hän työskenteli Suomen Käsityön Ystävissä vuodesta 1916 kuolemaansa saakka. Strandberg suunnitteli pääasiassa kirkkotekstiilejä, lippuja ja merkkejä, mutta hänen vahva ammattitaitonsa näkyy myös Anna Halosen mattokutomolle suunnittelemissa iättömissä mattomalleissa.

Pronssinvalaja ja kuvanveistäjä Arttu Halonen (1885 - 1965) perusti Suomen ensimmäisen ammattimaisesti toimivan taidevalimon Lapinlahdelle. Sen merkittävimpiä töitä on Felix Nylundin suunnittelema Kolme Seppää -patsas Helsingissä. Arttu Halonen osallistui monipuolisesti sisarensa Annan mattokutomon toimintaan. Hän paitsi suunnitteli Annalle malleja myös valvoi kehrääjien työnlaatua ja auttoi lankojen värjäyksessä ja materiaalien tilauksessa. Lankojen lisäksi Arttu välitti Annalle materiaalien saatavuus- ja hintatietoja.

Oskar Elenius (1884 - 1965) oli pääasiassa maisema- ja henkilömaalari. Maalaamisen lisäksi hän suunnitteli tekstiilejä Suomen Käsityön Ystäville ja Anna Halosen mattokutomolle.